|
Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä eli maanisdepressiivisessä häiriössä nuoren masennusvaiheet ja vauhdikkaan touhuamisen tai epätodellisen hyvänolon jaksot vaihtelevat. Vauhdikkaan touhuamisen vaiheessa esimurrosikäinen lapsi on yleensä ärtynyt ja hänellä esiintyy tuhoavuutta ja yliaktiivisuutta. Samassa sairauden vaiheessa myös nuorella esiintyy fyysistä rauhattomuutta, jolloin hänen ajatuksensa rientävät ja puhekin voi muuttua vuolaaksi. Tällöin nuori saattaa puheessaan hyppelehtiä nopeasti asiasta toiseen. Nuori saattaa tällöin muuttua myös sosiaalisesti estottomaksi. Estoton käytös poikkeaakin tällöin voimakkaasti nuoren tavanomaisesta käytöksestä. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön saattaa liittyä psykoottisiakin oireita, jolloin nuorella voi ilmetä ajatushäiriöitä, aistiharhoja, harhaluuloja ja suuruuskuvitelmia. Suuruusajatuksissaan nuori saattaa kuvitella saavuttavansa mitä tahansa päämääriä tekemättä työtä niiden eteen. Nuorella saattaa esiintyä myös romanttisia kuvitelmia ja harhaluuloja, jotka saattavat kohdistua esimerkiksi opettajaan. Vanhemmat nuoruusikäiset harrastavat vaihtuvia seksuaalisuhteita ja suojaamatonta seksiä sairauden vauhdikkaan toiminnan vaiheessa. Sairauden vauhdikkaan toiminnan vaiheessa nuoren käytös saattaa muistuttaa myös käytöshäiriöoireilua, sillä molemmissa häiriöissä aggressiivisuus, impulsiivisuus ja päihteiden väärinkäyttö on yleistä. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä kyseistä oireilua esiintyy kuitenkin vain jaksoittain ja se on ristiriidassa nuoren aikaisemman käytöksen kanssa, jolloin nuorella ei yleensä ole epäsosiaalista toveripiiriä eikä hänen kykynsä katua tekojaan ole häiriintynyt. Nuoren kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon liittyy säännöllinen ja aktiivinen seuranta sekä lääkehoito. Mistä nuori saa apua? |